Mikä on Iskulauserekisteri?

Iskulauserekisteri rekisteröi ja julkaisee käytössä olevia ja käyttöön tulevia iskulauseita eli sloganeita sekä niiden haltijat. Iskulause on tuotteiden, palvelujen tai liiketoiminnan yhteydessä käytettävä lyhyt sanonta, joka sisältämänsä omaperäisyyden takia on omiaan erottamaan haltijan tuotteet, palvelut ja liiketoiminnan muista.

Iskulauseiden rekisteröinnillä pyritään mm. antamaan iskulauseen käyttäjän tietoon käytössä olevia iskulauseita ja ennalta ehkäisemään toisiinsa sekoitettavissa olevien iskulauseiden käyttöä sekä kohdistamaan mainostajien ja suunnittelijoiden huomio hyvään iskulauseeseen. Rekisteröimällä lauseen haltija edesauttaa lauseen vakiinnuttamista. Se antaa todistettavan merkinnän siitä, kenellä on ”esikoisoikeus” kyseiseen sloganiin.

Iskulauserekisteri ei perustu lain säännöksiin, mutta se ehkäisee toisiinsa sekoitettavissa olevien iskulauseiden käyttöä, evästää mainonnan suunnittelussa ja toimii dokumenttina mahdollisissa kiistatapauksissa. Kaikki rekisteröidyt lauseet eivät enää ole rekisterissä, sillä rekisteröinnin voimassaolo lakkaa viiden vuoden kuluttua, ellei sitä uudisteta. Liikehdintää rekisterissä aiheuttavat luonnollisesti tuotteiden ja yritysten poistumiset markkinoilta

Iskulausehakemusten käsittelystä vastaa Iskulausetoimikunta, jonka kokemus mainonnasta on vankka ja monipuolinen. Iskulausetoimikunnan puheenjohtajana toimii kuluttajaoikeuden asiantuntija Tuula Sario, varapuheenjohtajana brändijohtaja Jussi Hirvelä ja jäseninä toimitusjohtaja Vesa Huhtanen, luova johtaja Anssi Järvinen, copywriter Mariitta Hämäläinen, Merja Peltonen, päätoimittaja Taina Parviainen ja brändistrategisti sekä markkinointiviestinnän lehtori Jenni Brisk. Toimikunnan sihteerinä on MARKin markkinointi- ja myyntiassistentti Krista Kangasharju. Iskulausetoimikunnan kokouksia pidetään säännöllisesti, joten hakemus ei jää pitkäksi aikaa odottamaan toimintaa.

Mainonnan ja markkinointiviestinnän suunnittelijat MAT ry on perustanut Iskulauserekisterin vuonna 1959 Tavaramerkkirekisterin kanssa yhteistyössä. Iskulauserekisterin ylläpitäjäksi on vaihtunut vuoden 2006 alusta lukien MARK Suomen Markkinointiliitto ry.

Kun haluat rakentaa brändia tehokkaasti ja pitkäjänteisesti, iskulause on paitsi kullan arvoinen myös välttämätön. Pidä siis iskulauseestasi kiinni ja rekisteröi se.

 

Palaa Iskulauserekisterin etusivulle >