Tulokset hakusanalla 'Tapahtuma'

Kohti tulevaisuuden sinistä merta

Jo 46. kertaa järjestetty Mainontapäivä tarjosi tänä vuonna katsauksen innovatiiviseen tulevaisuuteen. Tapahtuman teemana oli oman sinisen meren luominen, eli sellaisen tuotteen, palvelun tai toiminnan kehittäminen, jollaista kukaan ei ole ennen tarjonnut. Aiheesta kuultiin päivän aikana mielenkiintoisia puheenvuoroja kansainvälisiltä ja kotimaisilta visionääreiltä.

4 case-esimerkkiä vastuullisuudesta markkinoinnin polttoaineena

Pääsin osallistumaan MarkkinointiKollektiivin järjestämään Vastuullisuus markkinoinnin polttoaineena -tapahtumaan, jossa pohdittiin vastuullisuutta markkinoinnin mahdollisuutena. Iltapäivän aikana yleisö sai kuulla neljä hyvin erilaista case-esimerkkiä onnistuneesta liiketoimintaan yhdistetystä vastuullisuudesta ja sen hyödyntämisestä markkinoinnissa.

Kuntamarkkinoinnin helmet – Porvoo GeoTour

MARKin uudessa Kuntamarkkinoinnin helmet -sarjassa haastatellaan kuntamarkkinoinnin SM-kilpailussa ansioituneita kuntia ja kaupunkeja. Tällä kertaa esittelyssä on kunniamaininnan saanut Porvoon kaupunki ja Porvoo GeoTour -kampanja.

Esittelyssä IAB Finland

MARK esittelee haastattelusarjassaan alan liittoja ja niiden ydinpalveluita. Tällä kertaa haastateltavana on IAB Finlandin toiminnanjohtaja Birgitta Takala.

3 esimerkkiä tehokkaasta virtuaalitodellisuuden hyödyntämisestä

Virtuaalitodellisuus koki läpimurtonsa muutama vuosi sitten, ja on siitä lähtien saanut meriittejä uniikkina alustana yritysten eri toiminnoissa. Tässä artikkelissa on nostettu esiin kolme esimerkkiä tehokkaasta virtuaalitodellisuuden käytöstä, eri aihepiirien parista!

Uusi MARK itää jo

Loppuvuoden tapahtumia ja tekemisiä ollaan edistetty vauhdilla.