Tilasuunnittelun mahdollisuudet asiakaskokemuksen rakentajana

Julkaistu 20.12.2016

Tiistai 14.2.2017 klo 8:00–10:30 Postin auditorio, Postikuja 1 C, Helsinki

Mitkä konseptisuunnittelun ilmiöt saavat suunnittelijan mielenkiinnon heräämään? Mitä mahdollisuuksia ne avaavat tulevaisuuden myymälä- ja palvelutilan suunnittelulle? Puheenvuorossa tarkastellaan myös kivijalkamyymälän roolin muutosta ja avataan esimerkkien kautta tilasuunnittelun tuomia mahdollisuuksia asiakaskokemuksen kehittämiseen.

Anna Huuskonen toimii konsepti- ja tilasuunnittelijana myymäläsuunnitteluun, asiakaskokemuksen kehittämiseen ja palvelumuotoiluun keskittyvissä projekteissa Pentagon Designissa. Suunnittelijana hän seuraa aktiivisesti kaupanalan murrosta ja uskoo, että tulevaisuuden myymälätilaan voi löytää inspiraatiota myös toimialan ulkopuolelta, esimerkiksi museoiden elämyksellisestä maailmasta.

Vuonna 1996 perustettu Pentagon Design on yksi Pohjoismaiden johtavista designtoimistoista, jossa suunnitellaan kokonaisvaltaisia konsepteja, joiden tuloksena syntyy käyttäjälähtöisiä tuotteita, pakkauksia, tiloja, palveluita sekä brändejä, jotka tuottavat lisäarvoa asiakkaidemme liiketoiminnalle.

Aamukahvitarjoilu.

Tilaisuus on maksuton markkilaisille mutta edellyttää ilmoittautumista etukäteen 7.2. mennessä.

Tervetuloa!
MARK Asiakkuusmarkkinointiryhmä

Liity jäseneksi

Kun liityt MARKin jäseneksi, saat välineitä kaupalliseen menestymiseen ja kasvuun markkinoinnin keinoin. Kun sinä kehityt, yrityksesi ja koko Suomi menestyy.

Yhteistyössä

MARK Partners