Puheista teoiksi

Julkaistu 15.03.2016

Moni yritysjohtaja ja päättäjä oli lukenut jutun.  Moni tuli kertomaan, että on samaa mieltä siitä, että pitää investoida kasvuun - eikä kulujen höyläämisellä sitä tehdä. Ja todella moni tunnusti, että aikoo jatkossa panostaa enemmän markkinointiin.

Hyvä niin – sitähän tässä oli tavoiteltu kun asiaa lähdettiin julistamaan lehtien sivuille ja tapahtumiin.

Mutta nyt kyllä hieman pelottaa.  Entä jos me ei lunasteta lupauksia, entä jos me ei saadakaan kasvua aikaan? Jos tehdäänkin taas vain kivoja pikku temppukampanjoita, joilla ei ole lyhyen eikä pitkän tähtäimen vaikutuksia yrityksen liikevaihtoon tai yrityksen arvoon.  Saadaan kollegoilta kehuja ja kenties joku toimialan sisäinen diplomi seinälle.  Päättäjä pettyy ja palauttaa meidät värityskirjojen ja messusolmioiden toimittajaksi organisaation takariviin tukitoimintoihin.

Toivottavasti en luvannut liikoja tai luonut liian korkeita odotuksia.

Sovitaanko, että ollaan odotusten mukaisesti hyviä liiketoiminnan tekijöitä ja tukijoita. Puhutaan strategista, osataan numerot ja käytetään ymmärrettävää kieltä päättäjien kanssa. Budjetoidaan perustellusti ja käytetään resurssit vastuullisesti. Saadaan aikaan tuloksia ja osoitetaan se mittaamalla.  Lunastetaan asiantuntevalla toiminnalla ja erinomaisilla tuloksilla paikkamme jatkossakin oikeissa pöydissä. Osoitetaan, että me osaamme puhua päättäjien kieltä ja generoida kannattavaa kasvua.

Todistetaan, että markkinointi on todellakin kannattava investointi.

Lunastetaan lupaukset ja ylitetään odotukset!

Anne Korkiakoski on mukana kummitätinä kolmen markkinointialan liiton ja kahden yliopiston yhteisessä hankkeessa, jossa kerrotaan siitä, miten markkinointiin panostamalla Suomen talous kasvaisi ja kehittyisi, ja siten myös hyvinvointimme vahvistuisi.

Liity jäseneksi

Kun liityt MARKin jäseneksi, saat välineitä kaupalliseen menestymiseen ja kasvuun markkinoinnin keinoin. Kun sinä kehityt, yrityksesi ja koko Suomi menestyy.