Millä tolalla hakusanamarkkinointi on Suomessa vuonna 2014?

Julkaistu 17.02.2014

Hakusanamarkkinointi tuntuu pikkuhilijaa päässeen ohi kasvukivuistaan ja on kuin varkain asettunut osaksi muuta markkinointia. Sitä suunnitellaan, johdetaan ja mitataan muun markkinoinnin osana eikä enää yksittäisenä saarekkeena. Joissakin yrityksissä hakusanamainonta voi olla osa digitekemistä samoin kuin esimerkiksi verkkokaupan konversio-optimointi (eli tulosten parantaminen pieniä muutoksia tekemäällä). Onneksi yrityksissä on oivallettu se, miten hyvä kanava Google on asiakkaiden tavoittamiseen juuri ostohetkellä, eikä hakutulossivujen mainoksia pidetä enää yrityspäättäjienkään mielestä turhana rahareikänä.

Suuri osa isommista yrityksistä on ulkoistanut hakusanamainonnan kampanjoinnin ja pelkästään SEM-tilejä hoitavia toimistoja on kasvanut kuin sieniä sateella. Lisäksi joka vuosi tuntuu tulevan uusia yrittäjiä; luettelomyynnin perinteitä jatkaen Google-mainoksia myydään sitkeästi edelleen puhelimitse. Viimeksi ennen joulua näin työpaikailmoituksen, jossa haettiin langan toiseen päähän puhekoneita.

Kaikki, mitä mainostajat tekevät, näkyy myös hakukoneissa, kun ihmiset ryntäävät etsimään tietoa. Mediamainonta aiheuttaa hakupiikin, eikä ihme että Google ilmoitti aloittavansa yhteistyön Radio Novan kanssa pk-yrittäjille kohdennetuilla hakusanamainonta + radio -paketeilla.

Vaikka hakusanamainonta on otettu täysipainoisesti mukaan yrityksen tuotteiden ja palveluiden myyntiin, niin sitä ei kuitenkaan hyödynnetä parhaimmalla mahdollisella tavalla. Kampanjoista saatava tieto jää liian usein vain hakusanamainontaa tekevän henkilön tietoon ja ehkä asiakkaan sähköpostiin avaamattoman raportin muodossa. Mikä muu lähde tarjoaa kuluttajien käyttäytymisestä yhtä ajantasaista tietoa kuin hakusanamainonta? Adwords-tiliä (tai web-analytiikkaa) kurkkaamalla voi heti nähdä, mikä yrityksen (potentiaalisia) asiakkaita on tänään kiinnostanut ja mikä ei.

Kannattaisiko siis heti kirjautua Adwords- tai Analytics -tiliin ja katsoa, mikä asiakkaitasi on tänään sytyttänyt?

 

Saskia Salomaa on hakusanamarkkinoinnin ammattilainen, ja häneltä ilmestyy keväällä 2014 markkinointipäättäjille ja pk-yrittäjille suunnattu hakusanamainontaa käsittelevä kirja. Kirjassa Saskia kertoo rahaa säästävät vinkit parempiin kampanjoihin ja hakusanamainonnan ulkoistamiseen liittyen. Lue lisää 

Liity jäseneksi

Kun liityt MARKin jäseneksi, saat välineitä kaupalliseen menestymiseen ja kasvuun markkinoinnin keinoin. Kun sinä kehityt, yrityksesi ja koko Suomi menestyy.