MARK Markkinointiryhmän haastattelussa Iiro Lahdenranta

Julkaistu 06.06.2017

Iiro Lahdenranta
toimitusjohtaja ja yrittäjä, Result Entertainment Agency Oy

Taustasi:
Kesken jäänyt Kauppakorkeakoulu ja ennen yritykseni perustamista (2009) seitsemän vuoden tausta yhtenä omistajana valmennus- ja urheilumarkkinointiyrityksessä.

Mitä hyvällä markkinoinnilla voi saavuttaa?
Erityisesti hyvällä markkinoinnilla voi viihdyttää, antaa uutta perspektiiviä, saada ajattelemaan sekä liikuttaa suuria yleisöjä. Koen, että vaikka markkinointia toteutetaankin sen takia, että mainostajan agendaa (on se sitten bränditietoisuus, tuotemarkkinointi tms.) pyritään tuomaan mahdollisimman tehokkaasti esille, silti markkinointi toimii parhaiten, jos tätä agendaa palvellaan em. tavoitteen kautta. Jos brändi tai tuote kykenee tuottamaan lisäarvoa suurelle yleisölle, myös sen liiketaloudelliset tavoitteet tulee täyttymään ylivertaisesti.

Mikä markkinointialan osaaja/teko on inspiroinut sinua, miksi?
Aikaisempaankin vastaukseeni hyvin liittyvä teko on ollut Doven videot, jolla on mielestäni kannustettu erityisesti naisia arvostamaan itseään sellaisina kuin ovat. Tällainen markkinointi puhuttelee aivan eri tavalla kuin mainokset, jossa kerrotaan, että tämä kasvorasva on parempi kuin muut. Sitähän kaikki tekee ja uskoo myös omasta tuotteestaan. Miksi siis tehdä niin kuin kaikki tekevät? Tällainen mainonta antaa jo itsessään yleisölle jotain, ei vain tarjousta tai tuotetietoutta. Jotain suurempaa, joka merkitsee ihmisille jotain. Mainonta saa yleisön tuntemaan jotain, joka taas vaikuttaa varmasti poikkeuksellisen positiivisesti ostopäätöksiin. Mä ostaisin Dovea, jos siitä tuoteryhmästä olisin jotain ostamassa.

Minkä koet markkinoinnissa haastavaksi?
Sen, että meillä on tendenssi paeta olosuhteiden taakse (on se sitten yyteet, huonot kasvunäkymät, budjettien pienuus), joka tekee markkinoinnista riskiä karttavaa ja pelokasta. Jokainen, joka on ottanut riskin, on varmasti nauttinut sen tuomasta tunteesta, kannatti se sitten tai ei. Me ollaan täällä vaan kerran, joten miksi ei elää, kokea ja mennä täysillä? Jos kenenkään ei tarvitsi pelätä epäonnistumista, konkurssia tai potkuja, tää maailma vois olla täynnä helvetin hyvää markkinointia! 

Jos voisit välttää yhden virheen, mikä se olisi? Sen, että jarruttaa menoa pelon takia.

Markkinoinnille asetetut tavoitteet yrityksessäsi?
Mehän oikeastaan myydään markkinointia ja meidän omaa markkinointia on se, että tehdään asiat avoimesti reilusti ja niin hyvin kuin osataan. Ja muistetaan myös se, että markkinoinnilla on aina joku todennäköisyys niin onnistua kuin epäonnistuakin, että me ei luvata mitään muuta kuin, että me tehdään kaikkemme sen eteen, että onnistutaan. Yleisö sen sitten viime kädessä päättää miten meni.

Entä tuloksia mitataan? Täysin tapauskohtaisesti.

Markkinoinnin tulevaisuuden näkymät/kehitys?
Mun näkökulmasta markkinointi menee koko ajan mielenkiintoisemmaksi sen takia, että markkinoinnin sisältö, aitous ja avoimuus merkitsee enemmän ja enemmän. Tähän vaikuttaa myös erilaisten markkinointialustojen moninaisuus. Artistien kanssa tehtävässä markkinoinnissa on hienoa se, että jos haluaa kuulla mitä sanottavaa tällä tietyllä artistilla (tai joku muu uskottava taho) on, niin sen löytää alustavasta tai päätelaitteesta riippumatta. 

Miten kasvattaa Suomessa markkinoinnin arvostusta?
Kannustaa rohkeuteen. Kaikki onnistuneimmat markkinoinnin toteutukset on poikkeuksetta rohkeita. Niissä on esimerkiksi otettu riski siitä, että tuotetta tai sen ominaisuuksia ei tuoda esille, vaikka se olisikin yrityksen alkuperäinen tarkoitus - myydä enemmän ko. tuotetta. Vähän sama asia kun haluaa saada myyntimiehestä kaikein mahdollisen irti, niin luoda myyntimiehelle ilmapiiri, jossa hän on täysin hyväksytty ja riittävä, myyntituloksista riippumatta. Eikä niin, että kun on tietyt tulokset saavutettu, silloin riität. Tällainen voi mahdollistaa poikkeuksellisia tuloksia.

Kuva: Tuomas Aro

Liity jäseneksi

Kun liityt MARKin jäseneksi, saat välineitä kaupalliseen menestymiseen ja kasvuun markkinoinnin keinoin. Kun sinä kehityt, yrityksesi ja koko Suomi menestyy.