Maalla on ennenkin korjattu sato yhdessä

Julkaistu 15.09.2015

Olen kolmen vuoden ajan sukkuloinut vastavirtaan Helsingistä Lahteen ja Tampereelle puhtaasti mainosasioissa. Vaikka netti onkin tuonut maailman likelle, Helsinkiä ja muuta Suomea se ei ole onnistunut vielä lähentämään. Helsingistä on edelleen vähintään tuplasti matkaa Lahteen kuin päinvastoin. Tästä kertoo mm. Lahdessa järjestämämme seminaarin palautekyselyssä tullut kritiikki, jossa toivottiin kohtuullisempaa aloitusaikaa pitkän matkan johdosta. Mainittakoon nyt tässä, että seminaari oli vapaaehtoinen ja se alkoi 9.00, kuten useimmat Helsingissä järjestettävät eventyyrit, joihin me landelta kiltisti tulemme.

Olen toki oppinut muutakin. Kuten sen, että yhdessä tekeminen tarkoittaa sitä. Lahdessa, vaikka kaupungin työttömyysprosentti onkin korkea, on nyt huima yhdessä tekemisen meininki. Pienen kaupungin etuna on, että kenet tahansa tavoittaa aina kun asiaa on. Verkostoituminen ei ole vain tahtotila vaan tapa toimia. Jopa kilpailijat keskenään tekevät sitä yhteisen edun nimissä, monien eri verkostojen puitteissa. Paitsi ratkaisuja, yhdessä toimiminen pakottaa miettimään uudenlaisia liiketoimintamalleja.

Lahden M-torstai (os. Mainostorstai) kokosi viime torstaina Sibeliustaloon yli 700 liikkeenjohdon, myynnin ja markkinoinnin ammattilaista. Ilmaistilaisuuden järjestivät ja kustansivat yhdessä mainostoimistot Ilme ja MBE, Mediatalo ESA ja Multiprint.

Edellisellä viikolla lahtelaiset yritykset nousivat hetkeksi otsikoihin lanseeratessaan opiskelijoille jaettavan usean yrityksen tuotteista koostuvan survival kitin.

Ja vähintään yhtä makeaa on parin vuoden päästä hiihdettävien Lahden MM-kisojen ennakkoluuloton yritysyhteistyö, jossa ovat mukana jo mm. Jokerit ja Tangomarkkinat.

Kolme tärkeintä yhteistyön teesiä ovat mielestäni:

1.  Älä kysy mitä hyödyt yhteistyöstä, vaan mitä voit tehdä sen eteen

2.  Älä pelkää kumppanin pokaavan asiakkaitasi, hän voi tehdä sen muutenkin

3.  Kaikkea ei tarvitse tehdä itse eikä kaikkea tarvitse ostaa tai fuusioida

Kun puimuri juuttuu saveen, naapuri tulee kyllä sen traktorilla sieltä vetämään. Ehkä siksi, että hän tarvitsee puimuria myöhemmin itse. Tai vain siksi, ettei auttaminen ole häneltä pois. 

Liity jäseneksi

Kun liityt MARKin jäseneksi, saat välineitä kaupalliseen menestymiseen ja kasvuun markkinoinnin keinoin. Kun sinä kehityt, yrityksesi ja koko Suomi menestyy.