Laajis valittiin vuoden 2018 keskisuomalaiseksi markkinointiteoksi

Julkaistu 14.06.2018

MARK Keski-Suomen johtoryhmä on palkinnut Marketing Today -markkinointitekopalkinnolla seikkailu- ja hiihtokeskus Laajis Oy:n, josta on kehkeytynyt ympärivuotinen keskisuomalaisten ulko-olohuone. Viime vuosien investoinneissa ja systemaattisissa kehittämisponnistuksissa on keskitytty asiakaskokemuksen parantamiseen, saavutettavuuteen, verkkolöydettävyyteen ja kansainvälisiin tapahtumiin. Helmikuussa Laajiksen kolmannen kerran isännöimä alamäkiluistelun maailmanmestaruussarjan Red Bull Crashed Ice -osakilpailu sai runsaasti kansainvälistä huomiota ja samalla käänsi katseet jälleen Jyväskylään.

Markkinointitekopalkinto luovutettiin toimitusjohtaja Lasse Niivuorelle Jyväskylässä 13.6.2018
- Palkitseminen on hieno kunnianosoitus ja arvostamme sen korkealle, varsinkin kun saajan valitsevat ammattilaiset. Olemme tehneet markkinoinnissa oikeita asioita, ja toki se näkyy konkreettisesti myös asiakasvirrassamme. Teemamme markkinoinnissa on Urban Outdoors: olemme aktiivisten ihmisten ja perheiden ulkoilmahuvipuisto kaupungin ytimen tuntumassa, kertoo Niivuori.

Syksyllä 2017 Laajiksen järjestämä sosiaalisen median Tehdään talvi -kampanja sai runsaasti huomiota: tuloksena kausikortteja varattiin ennakkoon yli 2800 kappaletta.
- Viime vuoden kampanja täytti odotuksemme ja oli meille hyvä opetus – tulemme varmasti uusimaan kampanjan myös tulevalle talvelle. On ollut mielenkiintoista huomata, kuinka kampanjaidea on levinnyt muillekin alamme toimijoille sekä esimerkiksi urheiluseuroihin, Niivuori toteaa.

Haasteellisella sesonkiluonteisella alalla Laajis on onnistunut luomaan kannattavan liiketoiminnan kasvun ja monipuolisen ympärivuotisen tarjoaman mm. seikkailupuiston, frisbeegolfin, bikeparkin, alamäkipotkulautailun sekä teatteri- ja majoitustoiminnan ympärille. Lisäksi Laajis tarjoaa harrastuspuitteet useille urheiluseuroille. Niivuoren mukaan sekä talvi- että kesätoimintaan tullaan investoimaan merkittävästi tulevina vuosina. Kuluvan kesän aikana seikkailupuistossa avautuu 250 metriä pitkä vaijeriliuku eturinteen yli.

MARK Suomen Markkinointiliitto ry:n Keski-Suomen jaosto jakaa markkinointitekopalkinnon vuosittain yritykselle, joka on tehnyt ansiokasta markkinointityötä omalla osaamisalueellaan. Marketing Today -ehdokkaalla on oltava kytkös Keski-Suomeen. Palkinnon saamisen edellytyksenä on selkeästi tavanomaisen ylittävä toiminta tai suoritus, joka omalta osaltaan pyrkii kannustamaan yhä parempien ratkaisujen kehittämiseen. Palkituksi voi perinteisen markkinointiteon ohella tulla jonkun tuotteen tai palvelun tunnettuutta lisännyt ilmiö, henkilö tai tapahtuma.

Aiemmat voittajat:
2017: Teeleidi
2016: Bio GTS, erikoismaininnan sai FinnChat
2015: Seminaarimäen mieslaulajat, erikoismaininnan sai 2015 messujen yö 2014: Jyväskylän asuntomessut
2013: Toivolan Joulupiha
2011: Nordic Business Forum
2010: Forumin Iloinen remppa
2009: Petäjäveden omakotitalonäyttely
2008: Kylpyläkeskus Peurunka
2007: SECCO Finland Oy
2006: Seisomapaikkaklubi

Liity jäseneksi

Kun liityt MARKin jäseneksi, saat välineitä kaupalliseen menestymiseen ja kasvuun markkinoinnin keinoin. Kun sinä kehityt, yrityksesi ja koko Suomi menestyy.