Kipinät sinkoilivat

Julkaistu 27.10.2015

Muutos luo kitkaa. Silloin sinkoilevat kipinät. Tässä muutama valikoitu otos viime perjantain tilaisuudesta.

Median klassiset ansaintamallit eivät enää toimi, aloitti Pauli Aalto-Setälä esityksensä Kipinää markkinointiin -seminaarissa perjantaina 23.10. Finlandia-talolla. Muutos myllertää kaiken. Uuteen menemisessä tehdään liian vähän ja samalla vanhasta pidetään liikaa kiinni. Samalla yhteistyö ja kilpailu sekoittuvat keskenään. Jokaisen markkinoijan pitäisi miettiä, mitä voisi tehdä pahimman kilpailijansa kanssa, sanoi Aalto-Setälä. ”Luulimme, että vanhaa liiketoimintaa voi kehittää vanhan päälle ja samalla tehdä uutta.”

Suurin vaikeus on vanhasta kokonaan luopuminen. Kuka ottaa sen riskin?
Mikä ei muutu mediassa? Ihmisten tiedontarve ja ihmisten halu olla vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Omnia mutandur, nihil interit. Kaikki muuttuu, mikään ei häviä. Sisältö on tärkeämpi kuin kanava.

Yhä monimutkaisemmaksi muuttuvassa, sälän täyttämässä maailmassa menestyvät parhaiten sellaiset yritykset, jotka pystyvät löytämään oman ”ekologisen lokeronsa” ja tarjoamaan juuri tiettyjä kohderyhmiä puhuttelevia tuotteita, kertoi Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen. Big data eli ”suuraineisto” auttaa kohdentamaan, mutta olennaista on ymmärtää niitä arvoja, joita viestien vastaanottajilla on. Asuinpaikka ei juurikaan määritä niitä. Esimerkiksi kaupunkilainen tai talonpoikainen arvomaailma voivat olla kenellä tahansa. Toisaalta yksilötasolla myöskin me omaksumme arvoja noista kummastakin, vaikka niitä voisi pitää toistensa vastakohtina.

Tuota arvoa jokaisella kohtaamisellasi asiakkaan kanssa, ja vähän pitää pystyä myös nauramaan itselleen, kannusti Plutoni Oy:n toimitusjohtaja, tietokirjailija ja sisältömarkkinoinnin sanansaattaja Jarkko Kurvinen. Hukumme minäminä-sisältöön. Pois siitä. Markkinoinnin tulevaisuus on personointi, alleviivasi Kurvinen.

Merkityksellisyyden kokemus synnyttää voimavaroja ja auttaa jaksamaan muutoksessa, kertoi tutkija, tietokirjailija ja hallitusammattilainen Merja Fischer. Ihmiset haluavat olla synnyttämässä jotain itseään suurempaa. Miten suuret resurssit jäävätkään käyttämättä yrityksissä, joissa ei nähdä henkilökunnan informoinnin, energisoinnin ja kannustamisen arvoa.

Tanskasta saapui Kraftvaerkin toimitusjohtaja Otto Andersen kertomaan asiakaskokemuksen luomisesta monikanavaisesti. Hän kuvasi esimerkeissään, miten kokemus joko toimi hyvin tai ei. Eräässä esimerkissä asiakkaille myönnettiin mainio etu, ilmainen junamatka omana syntymäpäivänä, mutta kokemus tyssäsi siihen, että yrityksen henkilökunta ei ollut kuullutkaan tällaisesta tarjouksesta ja piti synttärisankaria lähinnä häirikkönä.

Andersen päätti esityksensä ja samalla koko ohjelman muutamaan hyvään neuvoon:
- Aseta itsesi asiakkaan kenkiin (tai housuihin –suom. huom.).
- Kokeile asiakaspolkua ihan itse – älä lähetä ketään muuta asialle.
- Jos joku asia tuntuu sinusta monimutkaiselta, asiakkaasta se tuntuu mahdottomalta.
- Sitouta tärkeimmät sidosryhmät mukaan.
- Priorisoi ja aseta muutama tärkeä mittari (KPI)

Liity jäseneksi

Kun liityt MARKin jäseneksi, saat välineitä kaupalliseen menestymiseen ja kasvuun markkinoinnin keinoin. Kun sinä kehityt, yrityksesi ja koko Suomi menestyy.