Ihmisbrändin rakennusaineet läpivalaisussa Media Mäessä -seminaarissa

Julkaistu 10.02.2015

Mitä on henkilöbrändi? Miten sellainen tehdään, ja voiko sitä tehdä, pohdittiin Media Mäessä –seminaarissa Tahkolla perjantaina 6.2.

Laskelmoiminen henkilöbrändin rakentamisessa herättää aina kysymyksiä. Onko lopputulos kuluttajan näkökulmasta lupaus laadusta? Kannattaako henkilöä ja mediabrändiä erottaa toisistaan, kysyi Kristiina Komulainen, ohjelmapäällikkö, LOOP Nelonen Media. Komulaisen mukaan ihmisen pitää olla rehellinen, mutta kaikesta ei pidä avautua. Silti on vältettävä liian puhtoista ja ehjää kuvaa. Rosoisuus on hyvä asia. Se lisää mielenkiintoa.

Lidlin Epäilevä Tuomas perheineen on 2000-luvun pidetyin ja kaupallisesti menestynein konsepti. Se syntyi rikkomalla opittuja sääntöjä, kertoi FOLK Finlandin toimitusjohtaja Tommi Laiho. Tietty määrä intuitiota päätöksenteossa auttaa olemaan nopea. Laihon mukaan Lidlin kolmen hengen tiimi tekee mainontaa koskevat päätökset yleensä siltä istumalta, eikä jää ihmettelemään. Kun Lidl havaitsi, että ihmiset arvostavat vastapaistettua leipää, kesti vain kuukausia, että Lidl-myymälöissä oli paistopisteet.

Mihin yksilön tarpeisiin perustuu oman henkilöbrändin jakaminen sosiaalisessa mediassa? Minkälainen ryhmäkuuluvuuden tunne henkilöbrändin ympärille voi rakentua, kysyi Anna Bäckström, VTT, dosentti, varatoimitusjohtaja, Kuulas. Hänen mukaansa henkilöbrändi on jaettu identiteetti. Sitä voi arvioida sen mukaan, kuinka iso heimo sen ympärille syntyy.

Mikä on toimitusjohtajan rooli yrityksen brändin ruumiillistumana? Kotipizzan toimitusjohtaja Tommi Tervanen otti kokovartalovastuun Kotipizzan yrittäjyys- ja vastuullisuusviestinnästä omalla esimerkillään. Hän on esimerkiksi pyörittänyt itse henkilökohtaisesti Kotipizzan Twitter-tiliä. Tervanen esitteli casea Facebookista, jossa Kotipizza kohtasi rankkaa kritiikkiä. Tervanen meni keskusteluun mukaan avoimesti ja kertoen asioista rehellisesti. Keskusteluketjun kovin kriitikko vastasi arvostaen Tervasen itsensä peliin panemista ja veti pois protestihankeensa. Tervanen panostaa sen eteen, että Kotipizzan missio maailman tekemisestä paremmaksi on kaikille tekijöille kirkas ja sitä toteutetaan pizza kerrallaan. Hänen mukaansa jokainen yritys tietää, mitä tekee, mutta harva tietää, miksi.

Onko sosiaalinen media keskeisessä roolissa ihmisbrändäämisessä? Vastaajana Ville Tolvanen, perustaja, Digitalist Network. Tolvasen itsensä tekemä työ sosiaalisessa mediassa on kiistattoman menestyksekästä, ja kaikilla mittareilla mitattuna hän on saavuttanut tilan, jossa ympärillä pyörii Bäcströmin mainitsema heimo. Tolvanen kokosi kaksi viikkoa sitten heimonsa myös fyysisesti Digitalist Networkin foorumiin, joka houkutteli paikalle 650-päisen yleisön Bio Rexiin. Henkilöbrändi ei saa olla liian puhtoinen, siinä on oltava myös särö. Yleisö pohti, minkä kokoinen särö on sopiva. Onko lohkeama tai railo liian iso?

Esitykset ja keskustelu henkilöbrändistä herättivät paljon kysymyksiä. Vastaukset voivat olla hyvin erilaisia näkökulmasta riippuen. Asian merkitystä ei kuitenkaan pidä vähätellä. Esimerkiksi tuore tutkimus kertoo, että noin puolet analyytikoista tarkastelee yrityksen toimitusjohtajan brändiä arvioidessaan yrityksen menestymismahdollisuuksia.

Liity jäseneksi

Kun liityt MARKin jäseneksi, saat välineitä kaupalliseen menestymiseen ja kasvuun markkinoinnin keinoin. Kun sinä kehityt, yrityksesi ja koko Suomi menestyy.