Ihana vai kamala työ

Julkaistu 13.09.2016

"Tässä 5 vinkkiä työssä jaksamiseen!"
"Ahdistaako töihin paluu?"
"Katosiko työstäsi imu?"

Tällaisia työelämään liittyviä aiheita ja otsikoita näkyy parhaillaan mediassa riittämiin. Puhumme paljon siitä, miten jaksamme työelämää, sen sijaan että miettisimme keinoja menestyä työelämässä tai jopa nauttia työstämme. Mistään epämiellyttävästä, vastenmielisestä ei voi nousta innovaatioita, ideoita, intoa ja maailmanluokan tulosta.

Jotta voimme yksilöinä nousta uudelle tasolle, on kiinnitettävä huomiota siihen, miten asioista puhumme ja miten niitä markkinoimme toinen toisillemme. Ahdistuksen sijaan meidän on syytä puhua intohimosta. Epäkohtien osalta keskustelu on käännettävä mahdollisuuksiin.

Kyse on työn markkinoinnista. Suomessa on nostettava tasoa, jolla markkinoimme työtä itsellemme ja tuleville sukupolville. Suomen on erittäin vaikea menestyä globaalisti, jos emme opi nauttimaan työhön liittyvistä elementeistä, tavoitteista, niiden saavuttamisesta - sekä tietysti ponnisteluista, joita tavoitteiden saavuttaminen edellyttää. Urheilijakaan ei menesty lajissaan, jos hän joka aamu tarvitsee uudet vinkit jaksamiseen ja ahdistuksen vähentämiseen.

On totta, että Suomi on haasteellisessa taloustilanteessa. Mutta ei haasteellinen taloustilanne saa olla syy siihen, että nujerramme itsemme markkinoimalla mielikuvaa suomalaisesta työelämästä ahdistavana, epämukavana ja tehottomana. Mitä enemmän käytämme tällaista tuskan käsitteistöä, sen ahdistavampaa, epämukavampaa ja tehottomampaa työstä todella yksilö- ja yhteistötasolla tulee.

Omalla työpaikalla hyvä testi olisi kuulostella, ahdistuvatko ihmiset todetuista epäkohdista vai innostuvatko he löytämistään kehityskohteista. Kuuntele omalla työpaikallasi aktiivisesti puhetta työn hyvistä ja huonoista puolista: onko ilmassa enemmän mahdottomuuksia vai mahdollisuuksia? Markkinointi-instituutin opiskelija Tanja Hovi tiivistää bloggauksessaan mielestäni hyvin tulevaisuuden menestyksekkään työelämäasenteen: "Tee työtä, jota rakastat". Omaa työtään palavasti rakastava menestyy taloustilanteen kolhuissa. Intohimon asenne on tulevaisuuden työelämän parasta markkinointia.

Liity jäseneksi

Kun liityt MARKin jäseneksi, saat välineitä kaupalliseen menestymiseen ja kasvuun markkinoinnin keinoin. Kun sinä kehityt, yrityksesi ja koko Suomi menestyy.