Esittelyssä MTL

Julkaistu 27.08.2018

MARK esittelee haastattelusarjassaan alan liittoja ja niiden ydinpalveluita. Tällä kertaa haastateltavana on Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liiton toimitusjohtaja Tarja Virmala

Mikä Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto on?
Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto on markkinoinnin alalla toimivien toimistojen alusta, jonka tilaisuuksissa ja tapahtumissa asiakkaat ja toimistot voivat kohdata toisiaan. Tärkeä tehtävämme on myös lobata markkinoinnin puolesta ja kasvattaa ymmärrystä sen merkityksestä sekä tärkeydestä.

Ydinpalveluitamme tulevaisuudessa ovat erilaiset tapahtumat, suurimpana niistä Markkinoinnin viikko. Sen konsepti uudistetaan ensi vuonna täysin. Tarjoamme myös juridiikkapalveluita ja kehitämme alan kauppatapoja.

Meillä on kaksi alan merkittävää kilpailua: Effie Finland Awards sekä Finnish Comms Awards, jotka molemmat ovat johtavia kilpailuja omassa sarjassaan. Effiessä palkitaan tuloksellisesta markkinoinnista ja Finnish Comms Awardsissa tuloksellisesta viestinnästä.

Miten MTL:ssä nähdään mainostoimistokentän murros?                                             
Markkinointi, luovuus, teknologia ja liikkeenjohdon konsultointi yhdistyvät ja ovat jo yhdistyneet uudentyyppiseksi toimialaksi, jota voisi kutsua vaikkapa vuorovaikutusteollisuudeksi. Asiakkaat ostavat kaikkia edellä mainittuja palveluita samalla kertaa joko yhdestä toimistosta tai toimistojen yhteisestä verkostosta.

Missä roolissa mainostoimistot tulevaisuudessa palvelevat asiakkaitaan?                          
Edellä olevassa vastauksessa tämä melkein tulikin jo vastattua. Mainostoimistot laajentavat osaamistaan teknologiaan ja strategiseen konsultointiin tai sitten ne verkostoituvat muiden toimijoiden kanssa.

Miten MTL on lähtenyt kehittämään palveluita tähän muuttuvaan tilanteeseen?
Olemme muuttaneet nimemme jo muutama vuosi sitten kuvaamaan markkinoinnin, teknologian ja luovuuden yhdistymistä. Effiehen on tullut oma sarja teknologiavetoiselle markkinoinnille. Tapahtumissamme ovat aina esillä edellä kuvatut kokonaisuudet.

Olemme kumppanina teidän järjestämässä Effie Awards Finland markkinoinnin tuloksellisuutta mittaavassa kilpailussa, miten voisimme jakaa oppeja shortlist töistä laajemmin?
Hyvä kysymys. Meillä kaikilla on tahtotila jakaa Effiessä esiin tulevaa osaamista. Usein vaan asiakas ei välttämättä halua avata onnistunutta markkinointiaan kilpailullisista syistä. Mutta sellaisista kilpailutöistä, jotka asiakas haluaa jakaa muille, voisi MARKin kanavissa olla sisältöä.

Merkittävimmät alan foorumit, joissa vaikutatte jäsenyrityksienne edustajana? Millaisia asioita on ollut tapetilla viime aikoina?
Markkinoinnin edistämiskeskus Makes on kaikkein tärkein. Siellä vaikutamme yhdessä muiden alan liittojen ja toimijoiden kanssa alan koulutukseen, ylläpidämme markkinoinnin nykytilaa ja merkitystä todistavia tilastoja, pyrimme kannustamaan yrityksiä markkinoimaan ja muuttamaan yleistä asennetta markkinointia kohtaan.

Anna joku vinkki blogista tai kirjasta, josta saisi ajankohtaista oppia?
Kirjoja ja blogeja on paljon. Hyviä kirjoja ja blogeja on vähän. Jukka Hakalan (N2 Comms) ”Markkinointipäällikkö, paskaduuni” on jäänyt viimeaikaisista mieleen. Se oli yleissävyltään masentava markkinoinnin ja viestinnän ammattilaisten näkökulmasta. Mutta Jukka kirjoitti täyttä asiaa. Markkinointi, viestintä, brändin rakentaminen ovat toimitusjohtajan vastuulla eikä niitä voi markkinointi- ja viestintäosastoille delegoida. Siksi markkinointi- ja viestintäosastojen ammattilaiset kokevat niin usein kaivavansa kuoppa ja taas täyttävänsä sitä. Sellainen turhauttaa.

 Lue lisää MTL:n toiminnasta ja palveluista >>>

 

Haastattelusarjan on toteuttanut MARKin sisällöntuotannon harjoittelija Hanna Polvinen.

Liity jäseneksi

Kun liityt MARKin jäseneksi, saat välineitä kaupalliseen menestymiseen ja kasvuun markkinoinnin keinoin. Kun sinä kehityt, yrityksesi ja koko Suomi menestyy.