1 - 2 - 3

Julkaistu 11.08.2015

Eka
Yrittäjällä on joskus varsin yksinäistä ja myös hetkiä, jolloin omaa tekemistä kyseenalaistaa tai kokee muuten turnausväsymystä. Onneksi apuna on lähipiiri: työkaverit, perhe ja hallitus - jotka tilanteesta riippuen joko huomaa tai on huomaamatta pienet päänsisäiset kärsimysnäytelmät.
Sattuipa tällainen hetki kevään 2015 Sanoma Business slalomissa. Tuolloin Tahkolla se ainainen pilke silmäkulmassa oli hieman nälkäisenä ja ennen illallista ainakin hetkellisesti kadoksissa.

Pyytämättä ja yllättäen paikalle kaarsi hasanin Eka Ruola ja kysyi, että mitäpä kuuluu? Miehestä kumpuava positiivinen energia ja kyky nähdä metsä puilta on loistava. Pienten keskustelujen jälkeen savolainen oli taas valoisimmilla kujilla ja vaikken Ekaa sen paremmin tunnekaan, hän lupautui myös hieman sparrailemaan busineksen haasteiden parissa probono periaatteella. Eikä tämä jäänyt pelkästään sanoihin. Sisältöapua on saatu mutta eniten arvostan sitä, että välittämättä asemasta löytyy halua auttaa ja välittää. Olen ikuisesti kiitollinen saamastani avusta ja jos vaan suinkin mahdollista, aion laittaa hyvän kiertämään.

Toka
Etätyöt on nousemassa uuteen merkitykseen. Ihmisten ei välttämättä enää tarvitse seurata töitä tai muuttaa niiden perässä, vaan työt voivat tulla ihmisen luo. Useat palaverit olisi mahdollista hoitaa etänä ilman neljän tunnin junamatkaa tai 300 euron lentolippuja Helsinkiin, muusta Euroopasta puhumattakaan. Toki on niitäkin hetkiä, ettei aitoa kohtaamista hakkaa mikään, mutta alkukuhertelun jälkeen rutiinipalaverit voi tehdä myös puhelimitse tai videoneuvotteluilla. Tärkeintä on kuitenkin lopputulokset.
ToinenPHD:n Jani Halme on hyvä ja näkyvä esimerkki etätöiden ruummiillistumasta. "Minä en lähde Parikkalasta eikä Parikkala minusta" mies jaksaa pyyteettömästi siirtyä aina tilaisuuden tullen itärajan suuntaan elämään kotiseudulleen, vaikka pääkaupungin houkutukset saattaisivat välillä vaaniakin yleisen paineen edessä.
Testimielessä kutsuin Ulkomainosliiton hallituksen kokoustamaan välillä Savoon, jotta etelänmiehetkin Clear Channelin Timo Tammi sekä liiton puheenjohtaja JCDecauxin Klaus Kuhanen saavat hieman maakuntamatkapäiviä. Oululaiselle VMV Median Veli-Matti Välikankaalle tämä on normaalia maansisäistä liikettä.

Kolmas
Mediamaailma on taas murroksessa. Taas. Siinä samalla lähti Maikkarin Heikki Rotko luiskaan ja tilalle etsitään uutta verta. Näkökulman vaihto voi välillä olla paikallaan, mutta arvostushattu nousee myös Heikille. Savoon kantautuneiden tietojen mukaan Heikki on edelleen energinen, digitaalinen, nopea , innostava, vaativa ja pilkettä silmäkulmassa omaava johtaja. Hänellä on vahvat henkilösuhteet, jotka on todella arvokkaita, niin busineksessa kuin elämässäkin. Jos lisää näkökulman vaihtoa haluat ja tekeminen etelässä alkaa ahdistamaan, niin tervetuloa Savoon. Aina meiltä jotain pientä hommaa löytyy niin osaaville Heikeille kuin naisillekin. Välillä tänne voi tehdä etätöitä sieltä Helsingistäkin, jos matka tuntuu liian pitkältä.

Teemu Kontkanen
Kuopion alueen suurlähettiläs, Ulkomainosliiton hallituksen jäsen, Mediateko Oy:n yrittäjä ja Vapaa-ajan mediakauppias sekä etätöiden puolestapuhuja

Liity jäseneksi

Kun liityt MARKin jäseneksi, saat välineitä kaupalliseen menestymiseen ja kasvuun markkinoinnin keinoin. Kun sinä kehityt, yrityksesi ja koko Suomi menestyy.