Tammikuun Täräys
Tammikuun Täräys on maksuton jäsentilaisuus MARKin jäsenille, joka on järjestetty vuodesta 2006 lähtien. Aikaisemmin tilaisuus kantoi nimeä "Tammikuun Tapaus". Talvisena tammikuun iltana on mukava tavata tuttuja ja kuulla viimeisimmät kuulumiset.
Tilaisuudessa on teemana ajankohtainen markkinoinnin aihe ja esiintyjä, julkistetaan Vuoden Markkilainen ja Vuoden Iskulause sekä lopuksi katsotaan uutuusleffa. Jäseniltaan on kokoontunut mahtava joukko markkilaisia ja puheensorinaa on riittänyt. Tilaisuus on tarkoitettu vain MARK:in jäsenille.
TAMMIKUUN TÄRÄYS tiistaina 24.1.2012
klo 16.00 - n. 20.30 Finnkino, Tennispalatsi, Helsinki
Iltapäivän ohjelma alkaa klo 16.00 Tennispalatsin 3. kerroksen lämpiössä. Välipalatarjoilun ohessa on mukava tavata tuttuja ja sen jälkeen siirrytään leffasaliin, jossa kuullaan
* ohjaaja AKU LOUHIMIEHEN mietteitä alkuvuonna 2012 * ketkä saavat tunnustukset: Vuoden Markkilainen 2012, Vuoden Markkinointiteko 2011 ja Vuoden Iskulause 2011.
Illan päättää ennakkonäytöksenä Aku Louhimiehen ohjaama leffa "Vuosaari" Vuosaari on episodeista koostuva, nykypäivään sijoittuva elokuva. Vuosaari on metroradan viimeinen pysäkki, matkan pää ja alku. Satama avaa oven suureen maailmaan, vaikka lopulta se, mikä merkitsee, ei riipu paikasta. Elokuvan toistensa lomassa etenevät tarinat kertovat perheistä ja yksilöistä, lapsista ja aikuisista. Kaikki tarvitsevat rakkautta ja kosketusta. Vuosaari tulee ensi-iltaan 3.2.2012 ja päärooleissa ovat mm. Antti Luusuanniemi ja Laura Birn.
TILAISUUS ON TÄYNNÄ. _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
Ankaraa debattia markkinoinnista ja vuoden parhaiden palkitsemista MARK vuosi 2011 aloitettiin dynaamisissa tunnelmissa. Illan alustajana oli
Folkin toimitusjohtaja Tommi Laiho, jonka esitys otti kärkevästi kantaa markkinoinnissa käytetyn kohderyhmäajattelun toimivuuteen.
Täräyksessä julkistettiin Vuoden Markkilaiseksi lakimies
Peter Åkerlund, jonka aktiivinen toiminta näkyy mm. MARK Juristipiirin vetäjänä.
Vuoden Iskulause -palkinnon vastaanottivat
Eniro Sentraalin johtaja Stefan Anderson ja markkinointipäällikkö Heidi Ryhänen. "Sisäisessä viestinnässä käytetty lausahdus '
Eniromaista' sai huomattavasti laajemman käyttäjäpiirin, kun se päästettiin julkiseen mainontaa, totesi Heidi Ryhänen.
Illan päättänyt elokuva, Hella W, johdatti tällä kertaa ajatukset markkinoinnista Suomen historiaan ja sodanaikaiseen politiikkaan.
_ _ _ _ _
MARK vuosi 2010 pyörähti käyntiin Tammikuun Täräyksessä. Tammikuisena iltana tavattiin Tennispalatsissa tuttuja, julkistettiin
Vuoden Markkilainen Carita Harju Jyväskylästä sekä
Vuoden Iskulause 2009 "Numeroiden numero".
Illan esiintyjänä oli Helsingin kauppakorkeakoulun
myynnin johtamisen professori Petri Parvinen. Petrin ravistavat esitykset eivät jätä kylmäksi ketään. Tammikuun Täräyksessä hänen esityksensä aiheena oli
"Miten markkinointi voi auttaa toimialoja uudistumaan?".Illan perinteisiin kuuluu päätteeksi uutuusleffa, joka tällä kertaa oli musikaalielokuva NINE.
_ _ _ _ _
Tammikuun Tapaus 2009 - Selvitystyön tuloksia
Tammikuun Tapaus -illassa MARKin puheenjohtaja
Marco Mäkinen kertoi tuloksista, jotka MARKin hallitus oli saanut tilaamastaan "
Selvitystyö Markkinointiliitolle". Katso pääkohdat tästä
>>>Tilaisuudessa julkistettiin
Vuoden Markkilainen 2009. Tunnustuksen sai tänä vuonna DM-jaoston johtokunta, joka on järjestänyt Aamulla Suoraa Asiaa - eli ASA-aamuja jo vuodesta 1978 lähtien. ASA-aamut keräävät ilahduttavasti osallistujia kuulemaan tietoiskuja asiakkuusmarkkinointiin liittyvistä teemoista.
Tilaisuudessa julkistettiin myös Iskulausetoimikunnan valitsema
Vuoden Iskulause 2008, jonka sai Puumesta Oy iskulauseestaan "
Hyvistä Syistä - Puumesta".
Lähes 300 MARKin jäsentä kokoontui iltaan ja lopuksi koko joukko katsoi kotimaisen uutuusleffan "
Toinen jalka haudasta", joka saa ensi-iltansa vasta maaliskuussa 2009.